maanantai 16. maaliskuuta 2015

Saapuminen Kiinaan ja BJUTiin



Oltuani vasta reilut kaksi viikkoa opiskelijana Kiinassa, voin jo sanoa kokeneeni ja nähneeni melko paljon. Kerron tässä blogikirjoituksessa tulevia opiskelijoita ajatellen muutamia huomioita maahan tulosta, majoituksesta, ensikokemuksista maan tavoille oppimisessa sekä ilmiöistä jotka tulevat väkisinkin vastaan.

Lensin Pekingiin Tukholman kautta. Matkustaminen sujui ongelmitta, mutta jo Air Chinan koneeseen noustessani huomasin olevani toisessa maassa. Suosittelen erittäin lämpimästi Kiinan matkaajille Finnairin suoralentoja jo pelkästään ajallisista, mutta myös mukavuussyistä. Lentokone on mitoitettu melko pienille ihmisille ja pitkäjalkaisena koin hyvin tuskallisia hetkiä yrittäessäni nukkua.

Pekingin lentokentän uusi terminaali rakennettiin 2008 Olympialaisia ajatellen ja se on käsittääkseni tällä hetkellä maailman suurin. Pisin matka saapumisportilta uloskäynnille on peräti 3km. Ihmisvirrat on ohjattu niin hyvin englannin kielisin opastein, ettei siellä voi eksyä. Erittäin siisti ja moderni paikka. Lentokentän sivuilta löytyy mm. hyvä kartta maahan tulijoille ja lähtijöille, mikäli haluaa tutustua käytännön asioihin jo etukäteen.

Beijing University of Technology (BJUT) tarjoaa kv-opiskelijoille maksuttoman noutopalvelun lentokentältä, joka kannattaa ehdottomasti ottaa vastaan. Ensimmäistä kertaa maahan tulevalle se on helpoin tapa päästä suoraan asumukselle ja arkisempiin asioihin kiinni. Minua oltiin vastassa kahden hengen delegaation voimin; uloskäynnillä nimelläni varustettua lappua heilutteli hauska kiinalainen autokuski ja englantia puhuva opiskelijatyttö. Tutustuimme tytön kanssa matkalla, ja kiertelimme kampusta yhdessä koko iltapäivän ajan. (Sittemmin olemme käyneet muillakin nähtävyyksillä yhdessä ja tuntuu mukavalta sanoa että minulla on uusi kiinalainen ystävä.)

Asuntola on vanha hotelli, johon tulo tapahtui jouhevasti. Autonkuljettaja kantoi laukkuni ja ystäväni auttoi tulkkaamaan tarvittavat asiat asuntolan henkilökunnan kanssa. Sain kierrellä katsomassa huoneita ja valita minkä niistä haluan, ja katsottuani että tuplaleveä peti omalla kylpyhuoneella olisi vapaana päätin sijoittaa omaan rauhaan vähän enemmän. Huomasin heti, ettei huoneen siisteystaso ollut länsimaisella tasolla, vaikka kerrossiivoojat asuntolassa työskentelevätkin. Mukavuuksista muuten mainittakoon, että roskat viedään aamuisin huoneesta, lattiat pyyhitään ja puhtaat petivaatteet on tarjolla talon puolesta. Huoneissamme on vedenkeittimet, tv, hiustenkuivaajat ynnä muut mukavuudet. Talosta löytyy myös pesula varustettuna noin kymmenellä pesukoneella ja kuivausrummulla, sekä suuri yhteiskeittiö jossa voi käydä itse kokkailemassa. Sen päätin skipata ja keskittyä tutkimaan paikallista tarjontaa. Asuntolaan saa myös tilattua lobbysta juomavesipalvelun, joka kannattaa ottaa jo heti kättelyssä vastaan. Hinta 20 litran vesisäiliölle on vaatimattomat 20 juania / täysi pullo. Asuntolaan voi myös tilata edullisesti ruokaa lähiravintoloista. Huoneisiin on saatavilla oma wifi-yhteys, on toki myös mahdollista ostaa Bjutin opiskelijawifi käyttöön. Itse ostin oman modeemin ja reitittimen, sekä Kiinassa toimivista kalleimman (=nopeimman) verkkoyhteyden. Sujuvuus ennen kaikkea..
Hankin China Mobilen puhelinliittymän käymällä operaattorin liikkeessä.
Minut saa muuten näiden kuukausien ajan kiinni nopeimmin numerosta: (86) 18201511539


Kiinan kielen taidosta ei ole täällä yhtään haittaa. Maassa puhutaan, yllätys yllätys, kiinaa ja erittäin vähän englantia. On turha etsiä englanninkielisiä opasteita muualta kuin metrosta tai lentokentältä, niitä ei yksinkertaisesti ole. Taksikuskit eivät puhu englantia, eivätkä ravintolahenkilökunta. Myöskään kansainvälisten asioiden henkilökunta kampuksella ei puhu englantia kuin vähän - tai ei ollenkaan. Poikkeuksena mainittakoon poliisit ja sotilaat, heidän kanssaan sain keskusteltua ja opastusta Tiananmenen aukiolla erittäin hyvin. Yksi poliiseista toivotti lämpimästi tervetulleeksi Kiinaan, mikä toi hymyn huulille. Rohkeutta pitää olla, että saa asiansa hoidettua.
Suosittelen opettelemaan vähintään kiinan alkeet: tinkimisen, tervehtimisen, kiittämisen ja asioiden pyytämisen sekä numerot. You Tubessa on loistavia videoita, mm. joiden avulla harjoittelin itse. 

Koulun alettua rekisteröidymme ja tutustuimme muiden opiskelijoiden kanssa. Koska saavuin jo hyvissä ajoin, olin ehtinyt tutustua moneen useamman vuoden BJUTissa opiskelleeseen. Moni asia järjestyy hetkessä, kun kysyy kokeneemmilta. Mm. lähimmät hyvät ravintolat ja kaupat selviävät hetkessä, kun lähtee muiden mukana kaupungille tai pyytää kokenutta kaveria matkaan. Asuntolan lobbyssa on ilmoitustaulu, johon tuodaan kaikki kansainvälisiä opiskelijoita koskevat tiedotteet. Suosittelen tuevia opiskelijoita lukemaan BJUTin "Tervetuloa!" -paketin erittäin hyvin, sillä moni muualta tullut oli jättänyt huomioimatta mm. sen pikkuseikan että koko opiskeluajan majoitus maksetaan kerralla opintojen alettua. Rekisteröityminen opintoihin oli jokseenkin sekava armeijahenkinen toimitus sisältäen vakuutusten ottamisen, opiskelijakortin luovutuksen, majoituksen maksamisen sekä erinäisten ohjelmien jakamista. Kaikkineen siinä taisi mennä tunti.

Myöskään se seikka ei ollut kaikille selvää, että varsinaiset opinnot päättyvät jo heinäkuun alkupuolella. Moni oli ostanut paluulennot elokuulle, jonne opiskeluoikeus päättyy.. Koulun viikko-ohjelma antaa parhaan kuvan siitä mihin asti opinnot kestävät, suosittelenkin että katsokaa tulevat opiskelijat ensisijaisesti sitä, mutta anokaa kaiken varalta viisumi opintojen päättymispäivään asti.

Opintojen alussa meille järjestettiin orientaatio-ohjelmaa, joka oli makuuni turhan vaatimatonta. Kiertelimme kampuksella kiinalaisten opiskelijoiden ohjauksessa ja kuuntelimme lyhyitä puheenvuoroja luokkatilassa. Yhteistä tutustuttamisohjelmaa meille opiskelijoille ei oltu järjestetty. (Mm. Mikkelissä kv-opiskelijoita tutustutetaan ja kotoutetaan paikallisten ystäväperheiden kanssa, mikä olisi ollut enemmän kuin tervetullutta täälläkin.) Täällä kansainvälinen asuntola on sijoitettu kampusalueen ulkopuolelle, joten olemme erillään kiinalaisista. Heidän asuntolaolonsa ovat ystäväni kertoman mukaan melko vaatimattomat: heille tarjotaan pieniä kuuden hengen huoneita joiden suihkut ovat naapuritalossa. Ovet menevät kiinni illalla 23:30, jonka jälkeen heidän on turha pyrkiä sisälle. Omaa rauhaa ei ole. Huh..

Tärkeimmät asiat majoituksen jälkeen ovat kauppaan pääsy, ja tietenkin ruokailu. Lähin pieni marketti on hyvin lyhyen matkan päässä asuntolasta, ja sieltä saa kaiken välttämättömän mitä elämiseen arkisin tarvitsee. Isompia kauppoja ja länsimaisia ketjuja löytyy myös kävelymatkan päästä, mm. Wal-Mart, 7-Eleven, Carrefour jne. Länsimaissa on se ajatus, ettei täältä saisi samalla tavalla shampoota, deodorantteja, hygieniatuotteita tai paperitavaraa (wc) kuin sieltä. Matkustinkin näiden ohjeiden mukaisesti maahan deodoranttiarsenaalin, saippuoiden ynnä muiden kera.. :D Huoli pois, kyllä niitä täältä saa. Pantene, Colgate, OMO, Comfort, Rexona, Nivea ym. ovat varmaan ihan tuttuja tuotemerkkejä kaikille. Osa on kalliimpia kuin Suomessa, mutta mitään vaille täällä ei jää. Apteekki sijaitsee ihan lähimmän kaupan vieressä ja sieltä löytyy tuttuja lääkeaineita. Hain ibuprofeenia flunssaani ja hyvin tuntui auttavan.

Koska ruokailu on erittäin edullista Kiinassa, päädyin ostamaan huoneeseen vain kahvitarpeita ja jotakin pientä purtavaa. Päätin syödä ulkona joka päivä, sillä aterian keskihinta opiskelijaravintoloissa ja jopa osassa katuravintoloita on vaatimattomat 8-12 juania, eli parin euron luokkaa per ateria. (1 juan = 0,15€). Aamupalan tapaisia tuotteita saa ostettua katukahvilasta tai kampukselta, vaikkakaan kiinalaiset ystäväni eivät aamupalaa kuulemma edes syö.

Mutta se kiinalainen ruoka.. Ah! Niistä asioista kirjoitan täysin erillisen blogikirjoituksen. Lyhyesti sanottuna se on joko hyvää tai aivan erinomaista, valikoimaa on valtavasti! Puikoilla syömiseen pitää tottua, ellei sitä jo entuudestaan hallitse. Tulisen ruoan ystävänä olen joutunut vähän etsiskelemään jotta olen saanut riittävästi potkua annokseeni. Haku jatkuu yhä edelleen, vieläkään en ole täällä saanut suutani poltettua.

Kampuksen "Every Day Restaurant" tarjoaa annosruokaa pöytiin tarjoiltuna. 
Edullinen ja hyvä. 


Jos jotakin kiinalaista palvelua suosittelen kokeilemaan, on se TAOBAO
Ensikatsomalta sivusto näyttää siansaksalta, mutta kunhan oppii hakemaan sieltä tuotteita huomaa, että palvelusta löytyy kaikki se mitä ikinä voi kuvitella tarvitsevansa. Vanhoja Suomen markkojakin siellä myydään. Tilasin modeemin Taobaosta, ja vain alle 12 tuntia tilaamisesta se tuotiin asuntolan ovelle. Maksoin 1/3 hinnan siitä, mitä se olisi maksanut elektroniikkaliikkeessä. Kotiinkuljetus kuuluu palveluun ja kuulemma moni kiinalainen ostaa myös ruokansa tätä kautta. Myös opiskelijat tilaavat ruokaa asuntolaan tuolta.

Suosittelen lataamaan muutaman appsin kännykkään ennen kuin tänne saapuu:
WeChat, Global PM2.5, Beijing Subway, sekä Beijing Maps. Etsi myös joku hyvä käännösohjelma. ja tutustu nähtävyyksiin. Näillä ohjelmilla ja metrokortilla reissaaminen sujuu tässä kaupungissa erittäin helposti.



Tässä näitä ensikokemuksia käytännön tasolta, jatkan seuraavassa blogikirjoituksessa erinäisistä erikoisista kokemuksista tässä ihmeellisessä kehittyvässä maassa. Toivon että näistä tiedoista on apua. Jos haluat kysyä jostakin asiasta lisää, voit lähettää viestin os. outi.turunen@gmail.com tai kommentoida asioita blogissa.




BJUTin kirjasto. 5. kerroksessa laaja valikoima länsimaista englanninkielistä kirjallisuutta.


Management & Economics Building, meidän luokkahuone. 5. kerros, ei hissejä.

Päärakennus.

Minun huoneeni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti