Erinäisiä kokemuksia arjen keskellä.

Monenlaiseen törmää reissatessa.
Joskus tuntuu, etteivät sanat riitä kuvaamaan sitä kaikkea.
Alla on se karumpi arkitodellisuus, johon olen tässä matkan varrella törmännyt.



***

Palaan vielä hetkeksi siihen aikaan kun tulin maahan.
Uuden vuoden ja kevään tulon juhlistamisen jäljiltä kaupunki oli ilotuliteroskan ja jatkuvan räjäyttelyn vallassa. Ulkona liikkuminen jännitti, ei voinut tietää milloin ravintolan pitäjä päätti räjäyttää eteisen maton kokoisen papattimaton keskellä jalankulkuväylää. Liikenteen sekavuus paljastui ensimmäisen bussimatkan yhteydessä, kun citymaasturia kuljettanut mies menetti hermonsa ja yritti tahallaan ajaa kolarin linja-auton kanssa. Kunnian ja tien herruuden aatteen puolesta?

Jokunen päivä maahan tulon jälkeen vierähti kauniissa auringonpaisteessa, mutta tuulen suunnan muuttuessa savusumu ilmestyi kaupunkiin. Sitä oli pahimmillaan "The Lantern Festival" -juhlan aikaan niin paljon, että terveysviranomaisten mukaan ulkona liikkumista tuli välttää ja suojanaamareita käyttää. En nähnyt naamareita ulkona kuin muutamilla ihmisillä, en yhdelläkään lapsella. Ilman pienhiukkaspitoisuutta mittaava PM2.5 indeksi huiteli tuolloin melkein 600 tietämillä, Suomessa vuosikeskiarvojen ollessa alle 25 luokkaa. Ilmanlaatu oli kaupungissa luokkaa "hazardous", jonka arvojen alaraja on 300. Sisällä ollessakin kurkkua kiristeli ja ensimmäisen kerran verta ja mustaa pölyä niistäessäni päätin huolehtia siitä, että hyväksytty hengityssuojain (luokkaa N95) pysyy kasvoilla.

Matka Shanghaihin junalla paljasti, miten savusumua onkin joka puolella. Maaseutu kylpee siinä, vaikka luulin aiemmin sen olevan vain suurkaupunkien ongelma. Matkalla se luulo osoittautui vääräksi. Junan ikkunasta katsoimme eräänkin kaupungin olevan niin paksun hernerokkasumun vallassa, ettei näkyvyyttä ollut juuri ollenkaan. Tuulivoimaloiden törröttäessä paikoillaan ja talojen kattojen ollessa aurinkopaneelein varustettuja sumun keskellä tuntui hassulta ajatella, että vihreää energiaa hyödynnetään kuitenkin hyvin paljon. Vähän niin kuin olisi katsonut suurinta pudottajaa treenaamassa suklaapatukka kädessä.

Vertailun vuoksi kuva kotikadultamme: 

Kotikatu: PM2.5 lukema noin 30-40.

Kotikatu: PM2.5 lukema noin 240.

Eräänä perjantaina katselimme luokkakavereiden kanssa pihamaalla, miten suuri musta savupatsas kohosi kaupungin ylle. "Sen täytyy olla räjähdys tai tulipalo?" pohdimme, ja kiipesimme katsomaan tilannetta läheisen kerrostalon 10. kerroksen kattotasanteelle. Kiivettyämme huomasimme saman: savun lähteen keskellä seisoivat ydinvoimalan lauhdutinjärjestelmän jäähdytystornit, ja voin vannoa ettei hetkeen löytynyt sanoja keneltäkään. Lohduttomalta näytti myös lentokoneen nousu taivaalle savun keskeltä. Mietin että "nuo onnekkaat pääsivät pois alta". Typerryksen ja epäuskon vallassa tuijotin nousevaa savupatsasta auringon paistaessa keväisesti kasvoilleni. Mukana ollut amerikkalainen opiskelija totesi,  ettemme voi tehdä asialle mitään - se tapahtuu mitä tapahtuu. Minulla ei ole tästä asiasta muuta sanottavaa - voitte kuvitella mitkä olivat tunnelmat. Suomen suurlähetystö vahvisti minulle tulipalon olleen yhdessä Kiinan suurimmista, Huaneng Groupin voimaloista. Syy oli inhimillinen erehdys, jonka seurauksena räjähti. (Linkki asian taustoista kertovaan uutiseen.)

You Tube videota tapahtumapaikalta.

Tovi tämän jälkeen istuin illalla huoneessani ja kirjoitin kotimaan yliopistolle tehtäviä. Silmäkulmastani huomasin jonkin vipeltävän lattialla - ensin ajattelin ignoorata koko asian mutta napsautin kuitenkin lisää valoa. Huomasin lattialla suuren hyönteisen ja asetin kupin sen päälle. Hain "kättä pidempää" ja sen turvin siirsin kupin sivuun tutkiakseni alivuokralaistani: no kukapa muu siellä lattialla evästä olikaan etsimässä kuin kolmen sentin mittainen torakka. Riemun kiljahtelut eivät olleet kaukana, mutta suomalaisen naisen tyyneydellä tapoin ötökän ja hävitin niin jäljet kuin maallisen olemuksenkin. Ironista kyllä, mieleeni tuli väkisinkin sanonta: "ydintuhosta selviytyvät vain torakat".. Naurahdin itsekseni.

Keskustelut kansainvälisessä opiskelijaryhmässä risteilevät monessa eri aiheessa: opiskelussa, arkisissa asioissa, eri maiden kulttuurien vertailussa ja toisinaan hyvinkin vakavissa henkilökohtaisissa tai maailmanpoliittisissa asioissa. Keskustelut mm. Pohjois-Korean elämästä etelä-korealaisten kanssa ovat avanneet silmät monessakin mielessä.. En edes tiedä uskoako kaikkea, niin hurjia tarinoita on tullut vastaan. Toisaalta vielä lähemmin kosketti ukrainalaisen opiskelijan ajatukset omassa maassa olevasta sodasta, tilanteesta jota hän ei olisi koskaan voinut kuvitellakaan tulevan heille eteen. Nämä asiat ovat tässä läsnä, ne konkretisoituvat eri tasolla kun ihminen edessäsi kertoo niistä itse. Pelko menosta sodan keskelle voi olla niin suuri, ettei ole voinut puoleen vuoteen kuvitellakaan menevänsä käymään kotona, maahan jossa "poikia viedään melkeinpä suoraan lentokentältä sotaan". Ja venäläisten opiskelijakavereiden miettiessä, että "tehän se meille hyökkäsitte" ei tee mieli oikeastaan asiasta edes puhua. Huh..
Miettimisen aihetta monessakin mielessä.


Ei kaikki ole aina niin kaunista, mutta eräs asia on hienosti: ihmiset. Olen saanut osutettua kohdalleni valtavan paljon positiivisia ihmiskohtaamisia. Ympärillä voi tapahtua vaikka mitä, mutta toisten auttaminen ja yhdessä toimiminen kantavat pahimmankin yli. Pitäkää toisistanne huolta ja nauttikaa kesän tulosta, Suomi on hieno maa.